Hyvää joulukuuta ihmiset! Ajattelin tehdä pienen muutoksen blogissani, sillä täällä on jo jonkin verran kävijöitä. Kirjoitan tästedes postauksiin otsikot englanniksi enkä tee enää kahta erillistä postausta suomeksi ja englanniksi. Eli jatkossa samasta postauksesta löytyy molemmat.

// I’m back in Finland. It’s winter here and now also December. Lovely. How are you guys? I thought of making a small change in my blog, because there are already some readers.<3 From now on I will write the titles of the posts in English and will no longer make two separate posts in Finnish and English. So in the future, both can be found in the same post.

📚 Henry Thoreau, Elämää metsässä

Meille on syötetty pitkään ideologiaa siitä, että ostamalla ja omistamalla voisi tehdä itsensä onnellisemmaksi. Mutta mikä tulee hinnaksi tavalliselle ihmisille, joka on uskonut voivansa ostaa materialistista onnea? Vähintäänkin karvas pettymys ja iso velkataakka.

Uskon, että ihmisille on ollut pakko myydä ajatusta siitä, että enemmän olisi parempi. Kasvu vaatii kuluttamista. Jos yhtäkkiä tarvitsisimme paljon vähemmän kuin aiemmin niin useimmat voisivat alkaa tehdä esimerkiksi lyhyempää työviikkoa. Ja monet ovat näin tehneetkin. Yksinkertaistaneet elämää, muuttaneet pienempään asuntoon, karsineet tavaroita ja alkaneet kuluttaa rahaa elämyksiin tavaran sijasta. Silti maailman vaurastuessa ja väkiluvun kasvaessa on alettu tuottamaan entistä enemmän tavaraa, halvemmalla ja ympäristöstä välittämättä.

Ostamalla onnea

Ideologia siitä, että materia ja omistaminen tekisi onnelliseksi on melko kyseenalaista. Sosiaalinen media pyörii pitkälti mainostamisen ympärillä eikä ole mikään salaisuus, että mainostamisella pyritään saamaan ihmisten huomio siihen, että millaisia voisimme olla, jos ostaisimme vielä tämän. Kauniita, upeita, karvattomia, huoliteltuja, hyväntuoksuisia, suosittuja, hoikkia ja lisäksi saisimme vielä ihanan parisuhteen.

Kaikkea kuluttamista ei ole toki tarpeen lopettaa vaan herätä ennen kaikkea siihen, että miksi ostamme tavaraa, jota emme välttämättä edes tarvitse? Miksi tarvitsen tämän uuden merkkilaukun tai -kellon? Täyttääkseni sisälläni olevaa tyhjiötä, näyttääkseni muiden silmissä varakkaammalta vai koska yritän tehdä itseni onnelliseksi?

Järkevää kuluttamista on ostaa tarpeeseen, ei halujen tyydyttämiseen. Onko asia välttämätön, tarpeellinen vai haluanko vain sen? En kuitenkaan sano, että olisi väärin ostaa merkkejä tai etenkään laadukkaita tavaroita tai etenkään, mikäli se tuo aidosti itselle iloa.

Harhakuva puutteesta

Harhakuva puutteesta tarkoittaa sitä, että emme koe koskaan olevan mitään tarpeeksi. Kaapit pursuavat ja kodissa vallitsee tavarapaljous, vaan siltikään ei ole tarpeeksi. Silti olisi aina jotain ostettavaa, parempaa ja hienompaa, mitä haluaisimme. Uusi auto, isompi koti. Aina voi mennä kaupoille katselemaan ja tehdä vähän heräteostoksia. Meidät on aivopesty uskomaan, että kuluttaminen ja ostaminen olisivat avaimet onneen. Uuden tavaran tai vaatteen ostaminen tuo hetkellisesti ”onnea”, noin puolen tunnin-tunnin ajaksi, mutta sitten ilo uudesta tavarasta hiipuu ja tarvitsemme taas jotain uutta.

Ostan toisinaan itsekin sellaisia asioita, joita en välttämättä tarvitsisi ja satunnaisesti harrastettuna se on oikein mukavaa. Ostokäyttäytymiseni muutos on kuitenkin tuonut paljon hyviä asioita elämääni. Voin panostaa enemmän laatuun ja tavaroilla ja vaatteilla on myös jälleenmyyntiarvoa.

Monet minimalismista kiinnostuneet ovat huomanneet, että itseasiassa suurempaa onnea tuokin luopuminen. Siisteys. Järjestys. Helppous. Luopuminen tavaroista vapauttaa aikaa, sillä kodissa on vähemmän siivottavaa. Tavarat sitovat meitä ja niistä on huolehdittava. Vähemmän tavaraa tarkoittaa enemmän vapaa-aikaa.

Syitä karsia tavaraa ja ostaa vähemmän

  • Arjesta tulee sujuvampaa
  • Matkustaminen on helpompaa (vähemmän tavaraa, jota pakata mukaan)
  • Muutot ovat helpompia
  • Enemmän vapaa-aikaa
  • Siistimpi ja helppohoitoisempi koti, vähemmän järjestettävää
  • Rahaa säästyy
  • -> lisää elämyksiä, matkustelua
  • Yksinkertaisempi elämä = vähemmän stressiä
  • Helpompi muuttaa väliaikaisesti vaikka ulkomaille (kun kodissa ei ole paljoa tavaraa sen voi vuokrata helposti eteenpäin siksi aikaa kun ei itse ole siellä)
  • Säästät ympäristöä
  • Ostamalla laadukasta tuet yleensä kestävämpää kulutusta
  • Opit arvostamaan enemmän tavaroita ja vaatteita, jotka kestävät

On tärkeää tulla tietoisiksi siitä, miksi ostamme tai haluamme tiettyjä asioita. Onko sinulla jokin tunne, jota yrität peittää tai voimistaa ostamalla? Voisitko tulla toimeen ilman tätä tavaraa/vaatetta? Seuraavan kerran pysähdy, ennen kuin ostat. Kuluttamisen vähentämisessä ei ole kyse elämän kurjistamisesta vaan keskittymisestä siihen, mikä on oikeasti tärkeää ja arvokasta, kuten aika ja elämykset.

Puhun nyt ihotyypeistä siinä mielessä, miten ne käyttäytyvät auringossa, enkä esimerkiksi siitä, että voiko kuiva iho muuttua rasvaiseksi. Auringon riskejä voidaan kartoittaa niin sanotulla Fitzpatrickin asteikolla. Asteikossa luokitellaan ihotyypit kuuteen eri ryhmään palamisherkkyyden mukaan. Nämä ihotyypit ovat:

Ihotyyppi I. Palamisherkkyys: ei rusketu koskaan, palaa aina auringossa.

Ihotyyppi II. Palamisherkkyys: ruskettuu hieman, palaa usein.

Ihotyyppi III. Palamisherkkyys: ruskettuu, palaa silloin tällöin.

Ihotyyppi IV. Palamisherkkyys: ruskettuu helposti, palaa harvoin.

Ihotyyppi V. Palamisherkkyys: iho tummuu ruskettuessa, palaa erittäin harvoin.

Ihotyyppi VI. Palamisherkkyys: ei pala koskaan.

Mainitsin viimeisessä postauksessa, etten käytä aurinkorasvaa. Ja asun valkoihoisena Saharan paahtavan auringon alla. Olen siis oikea kauhukakara.

Lapsena ihoni oli hyvin vaalea. En silloinkaan käyttänyt juurikaan aurinkorasvaa, mutta en toisaalta ollut myöskään mikään auringonpalvoja. Teininä kuljin hupparissa, vaikka ulkona olisi ollut kuinka lämmin. Satunnaisesti kuitenkin paloin. Ihotyyppini oli siis silloin II. Vuosia myöhemmin alkaessani matkustelemaan kaukomailla paloin yhä, etenkin naamasta. Yritin käyttää aurinkorasvaa, mutta aloin saada auringosta ihottumaa silloin, kun minulla oli jotakin rasvaa iholla ja samalla huolestutti merien tilanne ihmisten kantaessa aurinkorasvaa ihollaan mereen. Kerran poltin Filippiineillä otsani niin, että se turposi. Se ei kieltämättä ollut kovin hauskaa ja näytin todella epäilyttävältä. Mutta sitten tapahtui jotain, enkä ole oikeastaan enää palanut. Olen viime vuosina ottanut paljon aurinkoa ja oleskellut lähes päivittäin auringossa. Ihotyyppini on nyt IV. Rusketun siis nykyään jopa melko helposti. Enkä usko, että kyseessä olisi myöskään ns. pohjarusketus, sillä sekään suoja ei ole kovin vahva, vaikka iho olisi hyvin ruskettunut.

Teoria

Edellisessä postauksessa kerroin myös löytäneeni joitakin vuosia sitten raakavegaani ruokavalion. Tutkiessani englanninkielisiä kirjoituksia huomasin jotain mielenkiintoista. Eräs teoria nimittäin oli se, että iho ei pala auringossa vaan ainoastaan kehossa olevat toksiinit aiheuttavat palamista. Aurinko auttaa poistamaan happamuutta ja myrkkyjä kehosta ja niiden poistuessa iho palaa. Useammalla henkilöllä oli omakohtaisia kokemuksia siitä, että raakavegaanina on voinut unohtaa aurinkovoiteet, deodorantit ja tuoksut. Hikoilu poistaa kehosta ylimääräisiä happoja ja kuona-aineita, mutta kehon ollessa puhdas hiki ei enää haisekaan. Ajallisesti tämä ”ihotyyppini muutos” kuitenkin osuu aikalailla kohdilleen sen kanssa, kun olen muuttanut ruokavaliotani. Ruokavalio muutos raakavegaaniksi on jo sinällään erittäin puhdistavaa, mutta sen lisäksi olen tehnyt esimerkiksi paastoja.

Kenenkään nyt ei tarvitse tämän perusteella mennä 12 tunniksi aurinkoon ja katsoa, mitä tapahtuu. Tämä on nimenomaan oma kokemukseni, mutta sen voin sanoa, että ero aiempaan on suuri.

Minun vs. siskoni jalka (en käytä itseruskettavaa)

Aurinkovoiteiden turvallisuus?

On varmasti parempi käyttää aurinkovoidetta kuin palaa, mutta sitten herää kysymys, onko auringossa pakko oleskella ilman riittävää vaatetusta jos palamiseen on taipumusta. HUS:n sivuilla kerrotaan aurinkovoiteista raskauden aikana näin:

”Vaatteilla suojautuminen on ensisijaisen tärkeää. Aurinkovoiteista tulisi raskauden aikana valita fysikaalista suojaa (esim. titaanidioksidi) sisältävä valmiste. Kemiallisista aurinkosuojista ainakin osa imeytyy ihon läpi siten, että näitä aineita voi mitattavissa verenkierrossa. Mahdollisia vaikutuksia sikiön kehitykseen tunnetaan huonosti. Kemiallisia aurinkosuojia sisältävien valmisteiden käyttöä toistuvasti tai laajoille ihoalueille kannattaa tästä syystä välttää.”

Kaikki iholle laitettavat tuotteet imeytyvät ja kulkeutuvat verenkiertoon. Jos yhtään on perehtynyt ainesosaluetteloihin niin ymmärtää, että kaikki voiteiden ainesosista eivät todellakaan ole mitään terveellisiä.

En halua tällä kirjoituksella aiheuttaa närää, sillä ymmärrän kyllä, että auringolta suojautumista pidetään yleisesti tärkeänä, mutta itse kuitenkin uskon, että auringosta on meille paljon hyötyä eikä sitä tulisi vältellä. Olen toki tietoinen, että UV säteilystä voi olla haittaa, vaikka ei palaisikaan. Jos auringolta on tarvetta suojautua niin vaatteet ovat siihen paras vaihtoehto.

Koen oloni terveeksi. Minusta se on itsestäänselvyys. En syö lääkkeitä tai ota rokotuksia, uskon ruuan parantavaan voimaan. Ja miksi en uskoisi, sillä olen itse kävelevä elävä esimerkki siitä, miten luonnollisilla menetelmillä on mahdollista elää terveenä ja hyvinvoivana. En myöskään ole koskaan kipeänä. Pysyn samassa painossa vuodesta toiseen. Miten olen onnistunut tässä?

Uskon, että syy on tietysti hyvä vastustuskykyni, jonka olen saanut elämällä aika rennosti. En käytä käsidesejä. Harvemmin pesen ylipäätään edes käsiä. Ulkomailla syön rohkeasti sitä mitä paikalliset. En pelkää pöpöjä. Tiedän, että ajatukseni ja uskomukseni vaikuttavat terveyteeni.

// I feel healthy. I don’t take medicine or vaccinations, I believe in the healing power of food. And why wouldn’t I believe it, because i’m a walking living example of how it is possible to live healthy and well with natural methods. I’m never sick either. I stay at the same weight year after year. How have I succeeded in this?

I believe that the reason is of course my good resistance, which I have acquired by living quite relaxed. I don’t use hand sanitizer. I rarely even wash my hands at all. Abroad I bravely eat what the locals eat. I’m not afraid of bacteria. I know that my thoughts and beliefs affect my health.

Ruokavalio

Olen opiskellut ravintoterapiaa, mutta kouluja enemmän arvostan empiiristä kokemusta siitä, miltä minusta tuntuu. Olen kokeillut monenlaisia ruokavalioita ja pitkäkestoisin niistä on ollut kasvissyönti, jonka aloitin ensimmäisen kerran n. 14 vuotiaana. Siitä olen jalostanut oman erityisen tapani syödä ja olla täynnä energiaa: olen 70% raakavegaani, joka sallii myös kypsennetyn ruuan syömisen silloin tällöin. En voisi olla tällä hetkellä 100% raaka/vegaani, sillä tykkään käydä ravintoloissa ja kokeilla erilaisia ruokia, puhumattakaan vaikutuksesta sosiaaliseen elämään. Mitä sitten syön?

// My Diet

I have studied nutritional therapy, but more than schools I value the empirical experience of how I feel. I’ve tried many different diets, and the longest-lasting of them has been vegetarianism, which I started for the first time when I was about 14 years old. From that I have developed my own special way of eating and being full of energy: I am 70% raw vegan, allows me to eat cooked food now and then. I couldn’t be 100% raw/vegan at the moment because I like to go to restaurants and try different foods, not to mention the impact on my social life. So what do I eat?

Pääosin vain hedelmiä ja kasviksia eri variaatioilla. Suosittelen jokaista kokeilemaan hedelmien lisäämistä ruokavalioon, huomaat nopeasti eron omassa olossasi! On ihmisiä, jotka väittävät hedelmien lihottavan ja niiden sokerin olevan epäterveellistä, en voisi olla enempää eri mieltä. Olen terve, en sairasta, olen normaalipainon alarajalla, syön oikeasti suuria määriä hedelmiä ja mitä enemmän niitä syön, sen enemmän minulla on energiaa. Entä onko hedelmien sokeri pahaksi hampaille? En käytä hammastahnaa ja silti suuni on terve. Minulla on viimeksi ollut yli 10v sitten reikä hampaassa eikä minulle tule hammaskiveä. Kerroin tavoistani hammaslääkärilleni, jonka jälkeen hän totesi, ettei näe mitään syytä miksi minun pitäisi muuttaa toimintatapojani. Pesen siis hampaitani joskus kookosöljyllä, joskus hiilellä, joskus ruokasoodalla, joskus suolahammastahnalla. Uskon, että raakavegaanina hedelmien ja kasvisten kuitu puhdistaa hampaitani.

// Mainly only fruits and vegetables with different variations. I recommend everyone to try adding fruit to their diet, you will quickly notice the difference in your own feeling! There are people who claim that fruit is fattening and their sugar is unhealthy, I couldn’t disagree more. I’m healthy, not sick, I’m at the lower limit of normal weight, I eat really large amounts of fruit and the more I eat, the more energy I have. And is the sugar in the fruit bad for the teeth? I don’t usually use toothpaste and my mouth is healthy. The last time I had a hole in my tooth was more than 10 years ago. I told my dentist about my habits, after which she said that she doesn’t see any reason why I should change my habits. So I brush my teeth sometimes with coconut oil, sometimes with charcoal, sometimes with baking soda, sometimes with salt toothpaste. I believe that as a raw vegan, the fiber in fruits and vegetables cleans my teeth.

Jokainen tietysti kuuntelee omaa kehoaan ja toimii sen mukaan. En arvosta terveysterrorismia vaan mielestäni kaikkien ruokavalioiden perusidea pitäisi olla se, kuinka hyväksi tunnemme olomme – ei pelkästään fyysisenä olotilana vaan muutenkin. En usko liian rajoittaviin dieetteihin, joissa kielletään kaikki ja unohdetaan ruuasta nauttiminen. Kun keho paranee, myös tottumukset muuttuvat eikä enää teekään mieli mutustaa herkkuja ja roskaruokaa.

// Of course everyone listens to their own body and acts accordingly. I don’t value health terrorism, but I think the basic idea of ​​all diets should be how good we feel – not only physically, but in other ways. I don’t believe in overly restrictive diets where you ban everything and forget to enjoy of the food. When the body gets better, the habits also change and I no longer feel like eating delicacies and junk food.

Onko elämä raakavegaanina kurjaa?

Ei missään tapauksessa. Mutta jos siirryt yks kaks sekasyönnistä raakaan niin kehosi vaatii aikaa sopeutua ja sinulle tulee todennäköisesti puhdistusoireita, jotka ovat vähemmän miellyttäviä. Siksi asteittainen siirtyminen on kannattavaa. Olen syönyt lapsena ja nuorena epäterveellisesti, leivoin lähes päivittäin pullia ja muita herkkuja. Kärsin migreenistä ja söin liian isoja annoksia. Vaatteet puristivat. En saanut ravinnosta tarvitsemiani ravintoaineita ja oloni oli vetämätön. Huono yhdistelmä, sillä urheilin tuolloin kilpaurheilu tasolla. Sen jälkeen noudatin erilaisia dieettejä ja kärsin suurista mieliteoista epäterveelliseen ruokaan. Näin jälkikäteen en voi kuin ihmetellä, miten olen itsekin haksahtanut niin epäterveellisiin valintoihin. Mennyttä ei saa tekemättömäksi, mutta toivoisin, että olisin löytänyt hedelmäpohjaisen ruokavalion jo ajat sitten.

Makuaisti muuttuu nopeasti ja sinusta tulee pian hyvällä tavalla nirso. Eräs eniten arvostamiani asioita tässä on se, että minulla ei ole enää mielitekoja rasvaiseen tai epäterveelliseen ruokaan. Jos epäilet, kokeile.

// Is life as a raw vegan miserable?

Not at all. But if you switch from mixed meals like a meat and grains to raw food immidiatly, your body will need time to adapt and you will probably got cleansing symptoms that are less pleasant. Therefore a gradual transition is worthwhile. I ate unhealthy as a child and teenager, I baked buns and other delicacies almost every day. I suffered from migraines and ate too large portions. The clothes squeezed. I wasn’t getting the nutrients I needed from the food and I was feeling no-energy. A bad combination because at that time I was did a lot of sports. After that I followed different diets and suffered from big cravings for unhealthy food. You can’t undo the past, but I wish I had discovered a fruit-based diet long ago.

The sense of taste changes quickly and you will soon become picky in a good way. One of the things I appreciate most about this is that I no longer have cravings for fatty or unhealthy food. If in doubt, try it.

Monilla meistä on vaikea ja monimutkainen suhde rahaan. Haluamme sitä, mutta samalla arvostelemme ihmisiä, kenellä on rahaa. Raha herättää voimakkaita tunteita ja tunteet saavat toimimaan epärationaalisesti. Tässä kirjoituksessa annan vinkkejä tuon tilanteen muuttamiseksi.

Luo suhde rahaan

Halusimmepa sitä tai emme, meillä kaikilla on jonkinlainen suhde rahaan. On meidän tehtävämme muokata tuosta suhteesta kaunis ja kukoistava.

Sinun on luotava rahaan arvostava, kaunis ja vastavuoroinen suhde. Raha menee toisen luokse, mikäli sinä et pidä hänestä tarpeeksi. Kuten vanha sanonta kuuluu; raha menee rahan luokse. Opettele suhtautumaan rahaan arvostavasti. Tässä maailmassa raha hallitsee ja on parempi opetella toimimaan sen kanssa kuin sitä vastaan.

Rikastumisen halu on todellisuudessa halua elää vapaampaa, yltäkylläisempää ja täydempää elämää. Kun ymmärrämme tämän, voimme muuttaa suhtautumisemme rikastumiseen. Et voi samaan aikaan arvostella ja saada. Ne ovat toisensa poissulkevia. Jos miellät rahaan negatiivisia asioita, ehkä lapsuuden kodissasi riideltiin usein rahasta tai sinulla on siitä muuten huonoja muistoja, estät itseäsi vaurastumasta. Sinun on muututtava, jos haluat muutosta elämääsi. Eikä raha ja vauraus ole poikkeus.

Vinkkejä:

  • Puhu rahasta arvostavasti. Näe se kaikki hyvä, mitä raha on tuonut elämääsi.
  • Opettele näkemään raha energiana tai olemuksena, jota sinun on kohdeltava hyvin.
  • Älä yritä väkisin hallita rahaa. Raha toimii täsmällisien universaalien lakien alaisuudessa ja sinä saat sitä, mitä annat.

Niin kauan kuin yrität käyttää väärin, hallita, manipuloida, varastaa tai mitä tahansa muuta vastaavaa, raha tulee pysymään loitolla sinusta. Raha haluaa hyvän ja rakastavan kodin. Tee sille kaunis, luotettava ja ja turvallinen paikka elämässäsi. Kun sinä huolehdit rahasta, jonakin päivänä se alkaa huolehtia sinusta.

Yleinen halu vaurastua ei riitä tuomaan rikkauksia elämääsi. Kaikilla on tuo sama halu ja kaikki olisivat valmiit ottamaan lottovoiton kohdalleen. Sinun on haluttava rahaa, rikkautta ja menestystä TODELLA, sillä vain siten osoitat, että olet valmis astumaan vaurauteen. Kaikki haluavat rahaa, toiset enemmän kuin toiset. Et rikastu vahingossa, sattumalta tai vain pienesti siitä unelmoimalla. Sinun on ymmärrettävä, että jos suhtaudut rahaan negatiivisesti ja torjuvasti, et koskaan tuo rikkautta elämääsi. Raha on todellisuudessa luottamuksen energiaa.

Kaikille on yltäkylläisesti

Meillä on tapana ajatella, että rahaa ja vaurautta ei olisi tarpeeksi. Tämä on hyvin vahingollinen uskomus, sillä jos uskot siihen – se on silloin totta kohdallasi. Kouluta mielesi pois haitallisista ajatusmalleista, jotka eivät pohjaudu rahan runsauteen ja riittävyyteen.

  • Rahaa on yltäkylläisesti kaikille. Se, joka väittää muuta ei tunne totuutta maailmankaikkeudesta. Maailmankaikkeus on äärettömän rikas.
  • Et saa arvostella tai tuomita muiden valintoja. Jos joku käyttää rahansa yksityislentokoneella lentelyyn, anna olla. Asia ei kuulu sinulle. Kaikki negatiiviset ajatukset ja sanat rahasta vahingoittavat vain sinun OMAA RAHATILANNETTASI.
  • Opi iloitsemaan kaikista tavoista, joita pitkin raha ja runsaus tulee elämääsi. Saitko lahjan? Runsaasti veronpalautuksia? Lahjoittiko joku sinulle jotakin, mitä olit aikeissa hankkia? Ole niistä kiitollinen!

Raha koskettaa kaikkia. Sitä on media ja keskustelupalstat pullollaan. Et ehkä pidä siitä, miltä julkinen taloudenhallinta tällä hetkellä näyttää, mutta voit oppia tulemaan toimeen sen kanssa. Tiedä, että kaikki negatiiviset ajatukset rahasta ja taloudesta ovat yksinkertaisesti turhia. Se, että valitat tilanteesta ei paranna tilannetta kuitenkaan. Voit aina muuttaa omaa tilannettasi ja suhtautumistasi rahaan.

Kun saat laskun tai maksat jostakin, miten toimit? Valitatko, kuinka kallista kaikki on vai suhtaudutko siihen kiitollisuudella sitä asiaa kohtaan, mitä olet maksamallasi rahalla saanut? Maksatko pois lainaasi, mutta sen kulut tuntuvat suurilta? Jos mitään lainanantajia ei olisi, suurin osa ihmisistä asuisi kaduilla ja joutuisi nopeasti vaikeuksiin tilanteiden muuttuessa. On tärkeää oppia näkemään kaikki se HYVÄ, mitä erilaiset rahaan liittyvät asiat elämääsi tuovat.

Sinun on oltava kiitollinen kaikesta, mikä liittyy rahaan eikä valittaminen voi koskaan tuoda sinulle enempää. Seuraavan kerran kun maksat laskua tai lainaasi ajattele hetki sitä, mitä olet tuolla rahalla saanut. Suhtautumisesi rahaan määrittelee sen, kuinka paljon sinulla tulee tulevaisuudessa olemaan. Kyseessä ei ole mikään pieni asia vaan olennaisesti rahatilanteeseesi vaikuttava teko.

Jos ajattelet, että miten rahatilanteellasi ja kiitollisuudella voisi olla jotakin yhteyttä, ajattele hetki seuraavaa: osakesalkun arvon kasvua kuvataan englannissa sanalla appreciation, jonka voi kääntää tarkoittavan arvonnousua ja arvostusta eli kiitollisuutta.

Everyone feels stress to some degree. There is mild and “encouraging” stress that makes us perform better, but if you can’t completely relax from the stress of the day and return to a calm inner state, you probably have too much stress. A momentary overload is not dangerous, but if that state continues, we will inevitably start to experience problems.

Take a moment to think about which factors cause you the most stress. Too little sleep? Poor physical condition or overweight (which is also associated with poor nutrition), a long commute or a bad atmosphere at the workplace? Do you generally work too much or are you constantly in a hurry? Are you going through a divorce process or are you worrying too much about your family’s – forgetting about yourself? Stress is known to affect many things, so it is worth trying to reduce the number of its causes. We can’t always influence everything, but we can still take steps in a better direction. Below are tips on how you can become aware of and free yourself from the most significant causes of stress.

Negativity prevents recovery

Negativity towards things and events in life makes us feel bad about ourselves and focus on negative things and news. If you have people in your life who make you anxious or drain your energy, you can decide to do only the necessary things with them. Stop following the news more than necessary. You will definitely survive even if you don’t read the news three times a day. Most of the news is filled with negativity because it sells and gets people’s attention. However, you can choose to focus only on good things in the future – for your own health.

You get stuck in routines and old habits

It is easy to always act the same way, even if that way is not the best. Many get caught up in past experiences and identify with them. ”My life is like this because I’m depressed/lonely/experienced loss/sad/anxious, etc., but those things will remain unless if you’re willing to move on and let those things go. Experience the emotions caused by the past once fully and decide that you will not return to them after that. Complaining or worrying can never bring you a better tomorrow. The past is over, you can safely move on.

Feelings on the body

Our body and mind are always connected. Because of this, neglecting the body or focusing too much on it always also brings with it psychological difficulties such as stress. If you tend to think from the first feeling of discomfort that it is a serious illness – stop. The problem is that what we think and feel usually comes true. Do you believe you are constantly in sick? Do you interpret too little sleep, i.e. fatigue or disappointment, as depression? Are you caught up in a physical challenge and only see yourself through it (such as an eating disorder, injury, or something external)? Try to see your body as a valuable thing that allows you to experience this world and focus less on sensations that you would normally draw conclusions from. Your body naturally strives for well-being if you only give it a chance.

You’re trying to manage time

Time is an illusion and there is always only the eternal now-moment. You are wasting your time if you do any of the following:

  • You regret old mistakes over and over again
  • You are fearful of the future
  • You resist change
  • You live in yesterday or the past
  • Do you live in tomorrow or think “after when i…”
  • You are trying to race against or control time

We can only be happy now. The present moment is peaceful and satisfying. It doesn’t try to look elsewhere or be something else. Most of us are always thinking about either the past or the future. It can be for example, just thinking about when the working day ends or what I will do after it. But happiness and peace can only be in the moment: when you get off work and do what you had planned, you start thinking about the new future moment again. To experience the present moment, you must stop and surrender. The present can never be in the future. The present moment cannot be compared to anything, because it has no opposite. There is always just another present moment. The secret is that you don’t get caught up in a single moment or event, but you become part of the flow in which you already are.

Have you noticed that when you stress, you usually don’t stress about the moment you are in, but about what is coming?

Parin kuukauden takaisessa postauksessa, jonka löydät tästä, lupasin kertoa joskus tarkemmin suhteestani Tukholmaan. Ja nyt ajattelin lunastaa lupaukseni, sillä Ruotsi on alkanut kummittelemaan mielessäni yhä enemmän…

Miksi Ruotsi

Minulla on melko vahvat siteet Ruotsiin. Olen viettänyt siellä lähes kaikki lomani lapsena ja nuorena. Ensin perheen kanssa, sitten hoitamassa lapsia ja lopuksi töissä. Jostain syystä Ruotsi tuntui jo silloin enemmän omalta paikalta. Tukholma tuli tutuksi ja pidin sen ”elävyydestä”.

Opiskelujen ja työharjoitteluiden alettua siellä oleminen kuitenkin hiipui ja kolusin läpi kaupunkeja Suomessa. Sitten muutin Lähi-itään, säilyttäen kuitenkin yhä toista jalkaa Suomen metsissä. Luonto onkin Suomessa asia, jota en voisi jättää kokonaan taakseni. Mutta…

Suomessa ollaan mielestäni menossa joissakin asioissa hieman väärään suuntaan. Kehitys on monessa asiassa laskusuunnassa, mikä on harmi. En kuitenkaan halua tässä postauksessa ottaa kantaa epäkohtiin. Eikä sitä tarvitse edes lähteä kaukaa etsimään: sitä ovat some, uutiset ja keskustelupalstat pullollaan.

Ruotsi vs. Norja

Norjassakin on paljon asioita, joita arvostan. Pidän kielestä, mutta harmikseni en osaa sitä lainkaan. Tämä on kenties painavin syy, miksi valinta Ruotsin ja Norjan välillä tällä hetkellä on melko helppo. Pidän kuitenkin kaikki ovet auki ja annan tulevaisuuden näyttää suuntaa.

Toiseen Pohjoismaahan muuttamisessa kynnys ei ole iso. Maasta toiseen pääsee nopeasti, kulttuurissa ei ole suuria eroja ja useimmat pystyvät edes jollakin tasolla kommunikoimaan muilla kielillä. Itselläni tähän listaan kuuluu lisäksi maassa asuvia sukulaisia, ennestään tuttu kaupunki ja halu seurata sisäistä tunnetta.

Olen ajatellut varata muutaman päivän reissun Tukholmaan joulukuussa ja mennä katsomaan, josko minussa todella heräisi halu muuttaa ja ottaa ensimmäinen askel asian suhteen. 

Laukut pakattuina?

Seuraa paljastus… Olen ollut teknisesti ottaen asunnoton Suomessa vuodesta 2016 (lukuunottamatta mökkiä). Minulla on paikka, jossa säilytän tavaroitani, mutta saisin kaikki tavarani alle 10 minuutissa autoon ja olisin valmis lähtemään. Jollekin saattaisi olla melko ahdistavaa, mutta itse nautin vapauden tunteesta, joka tästä on syntynyt. Vapaus lähteä on jotakin, mikä ajaa monen muun asian edelle. Luonto ja vapaus ovatkin asioita, joita en olisi valmis vaihtamaan. Mihinkään.

Eli käytännössä laukut ovat jo pakattuina, mutta kohde vielä avoinna. 😉

// Yes, I’ve been thinking about that for a long time. In a post from a couple of months ago, which you can find here, I promised to tell you more about my relationship with Stockholm. And now I thought to keep my promise, because Sweden has begun to haunt my mind more and more…

Why Sweden

I have quite strong ties to Sweden. I have spent almost all my holidays there as a child and teenager. First with the family, then being a babysitter and then working. For some reason Sweden already felt more like my own place. I start known Stockholm better and I liked its “vibrancy”.

However, after my studies and internships began, being there faded away and I wandered some cities in Finland: Lahti, Kotka, Tuusula, Espoo and Helsinki. Then I moved to the Middle East, still keeping one foot in the forests in Finland. In Finland nature is something that I could not completely leave behind. But…

I think we are going in the wrong direction in some matters here. The development is in a downward direction in many respects, which is a shame. However in this post I don’t want to take a stand on the grievances. And you don’t even have to go far to look for it: social media, news and discussion forums are all there.

Sweden vs. Norway

There are many things I appreciate in Norway as well. I like the language, but unfortunately I don’t know it at all. This is perhaps the most important reason why the choice between Sweden and Norway is currently quite easy. However, I will keep all doors open and let the future show the direction.

When moving to another Nordic country, the threshold is not high. You can get from one country to another quickly, there are no big differences in culture, and most people are able to communicate in other languages ​​at least at some level. For me, this list also includes relatives, an familiar city and the desire to follow an inner feeling.

I’ve been thinking of book a trip to Stockholm for a few days in December and going to see if I really want to move and take the first step.

Bags packed?

The revelation follows… I have technically been homeless in Finland since 2016 (not counting the cabin). I have a place where I store my stuff, but I could get all my stuff in the car in less than 10 minutes and be ready to go. It might be quite unnerving for someone, but I personally enjoy the feeling of freedom that has arisen from this. The freedom to leave is something that takes precedence over many other things.

So, in practice, the bags are already packed, but the destination is still open. 😉